Rahajärjestelmä

Rahajärjestelmä on valtion monopoli, jonka säännöt poliitikot ovat luoneet, ja joka toimii keskuspankin ohjauksessa. 

Rahajärjestelmä on ns. fiat-luotto-järjestelmä, jossa valtiot (hallitukset) luovat ns. fiat-rahaa (keskuspankkirahaa) budjetointiprosessin kautta, ja pankit luovat ns. luottorahaa (tilirahaa) valtion myöntämän toimiluvan turvin.

Valtioiden ja pankkien rahanluontimekanismit ovat keskenään täysin analogisia: pankin asiakkaat velkaantuvat pankille nostaessaan luottoja ja saavat sen vastineeksi tilirahaa. Valtion "asiakkaat", eli kansalaiset, verovelkaantuvat valtiolle sen alijäämäisen kulutuksen (menot > verot) seurauksena ja saavat sen vastineeksi haltuunsa keskuspankkirahaa (valtionvelkakirjoina, pankkireserveinä ja käteisenä). Kuvitteellinen kaikkien velkojen takaisinmaksu hävittäisi kaiken rahan, ja talous romahtaisi.

Kaikki tuotteet ja palvelut sisältävät korkokuluja, ja siksi julkisen koron, eli valtion luomasta fiat-rahasta maksettavan koron, tulisi olla pysyvästi nolla, jolloin yleinen hintataso olisi mahdollisimman alhainen. Julkisen koron asettaa keskuspankki, johon pohjautuen pankit asettavat oman korkotasonsa.

Rahaa tulisi luoda lähinnä tuotantokapasiteetin kehittämistä varten, jolloin luodulle rahaa syntyy aina reaalivastine.

Fiat-raha / keskuspankkiraha

Fiat-järjestelmä on verovelkarahajärjestelmä, eli yksi erityistapaus Mitchell-Innesin yleisestä luottorahateoriasta. Fiat-järjestelmässä valtion (budjetin mukainen) kulutus luo fiat-rahaa (keskuspankkirahaa) kasvattaen samalla yksityisen sektorin verovelkaa. Verotus tuhoaa vastaavan määrän sekä verovelkaa että fiat-rahaa. Ja koska kaikki tarvitsevat valtion rahaa veronmaksuun, on siitä tullut myös yleisesti hyväksytty maksuväline taloudessa. Valtion liikkeellelaskemat setelit ovat kirjaimellisesti: "veronmaksukuponkeja". 

Valtio luo siis ensin rahaa ja vasta sitten verottaa sitä pois kierrosta, eikä toisinpäin, mikä on vallitseva kuvitelma. Esim.: mikäli fiat-järjestelmä pitäisi luoda tyhjästä uudelleen, tulisi valtion luonnollisesti kuluttaa ensin rahaa talouteen kyetäkseen sitten verottamaan sitä pois kierrosta, sillä "tyhjästä on paha nyhjästä". 

Veroja ei siis tarvita valtion rahoittamiseen, sillä valtio on jo suorittanut tarpeelliset hankintansa siinä vaiheessa, kun veroja aletaan keräilemään. Logiikka on siis täysin vastakkainen kuin yleisesti kuvitellaan: valtio rahoittaa yksityistä sektoria ja saa vastineeksi sen tuottamia palveluita ja hyödykkeitä. Verotuksella on muita funktoita kuin valtion rahoittaminen, jotka ovat: tilan luonti valtion kulutukselle syrjäyttämällä yksityistä kulutusta, tuloerojen tasaaminen demokraattisen tasa-arvon turvaamiseksi  sekä yhteiskunnallisesti / ekologisesti haitallisen toiminnan minimointi. Verotus ei siis ole valtion rahoitusväline, vaan talouden makro-ohjausväline. 

Ne rahat, jotka jäävät verottamatta pois kierrosta muodostavat yksityisen sektorin (riskittömän) keskuspankkirahavarannon valtionvelkakirjoina (esim. eläkerahastoissa), käteisenä ja keskuspankkireserveinä. Keskuspankkirahavarnto on "valtion velkaa" ts. rahan liikkellelaskijan, eli valtion, velkaa rahan haltijoille, eli yksityiselle sektorille (kts. valtion tasetaulukko sivun lopussa). Ilman "valtion velkaa" rahajärjestelmä kaatuu ja talous romahtaa.

Keskuspankkirahan vastineeksi on syntynyt vastaavansuuruinen yksityinen verovelka: verovelka == keskuspankkirahavarallisuus => verovelka - keskuspankkirahavarallisuus = 0. Eli, kuten velkarahajärjestelmässä yleensäkin, velka ja raha kumoavat aina toisensa.

Fiat-järjestelmä toimii siis juuri päinvastoin kuin yleisesti kuvitellaan: valtio ensin kuluttaa ja vasta sitten verottaa, ja valtion "lainaaminen" onkin yksityisen sektorin tekemää tallettamista valtionvelkakirjoihin, eli valtionvelkakirjat ovat oikeasti määräaikaisia keskuspankkitalletuksia, eikä niillä siis rahoiteta valtiota, eikä niiden korkoa aseta "markkinavoimat" vaan keskuspankki. Valtionvelkakirjat ovat tarpeettomia fiat-järjestelmässä, ja ne tulisi korvata tavallisilla (korottomilla) keskuspankkitileillä, jollaiset jo on kaikilla pankeilla.

Rahamonopolisteina valtiot eivät tietenkään ole rahoitusrajoitteisia, vaan sen sijaan ne ovat resurssirajotteisia: teoriassa valtio voi aina ostaa kaikki saatavilla olevat resurssit. Siksi, ainaisesta rahapulasta valittamisen sijaan, valtion (hallituksen) tehtävä on budjetin ja pankkiregulaation avulla allokoida saatavilla olevat resurssit kansalaisten vaaleissa ilmaisemien arvojen mukaisesti. Keynesin ilmaisua käyttäen:

"What we can do, we can afford"

Fiat-järjestelmän toimintaan on helpointa tutustua katsomalla ensin elokuva: "Finding the money" ja lukemalla sen jälkeen elokuvan päähenkilön Stephanie Keltonin yleistajuinen kirja: "Alijäämämyytti", Into (2023). Velkarahateoria on käsitelty syvällisesti Ahokas&Holapan kirjassa: "Rahatalous haltuun", LIKE (2014), kappaleessa "Mitä raha on?". Molemmista kirjoista on lyhyt esittely sivuston "Books" -osiossa.

Teknisessä mielessä MMT on "kuvaus fiat-järjestelmän tasekirjanpidollisista realiteeteista", eli Steve Keenin sanoin: "MMT is accounting". Keenin fiat-kuvaus ns. Godley-taseoperaatiotaulukkoina löytyy "Modern Money" -täpän alta. Kaikki rahajärjestelmän taseoperaatiot selityksineen löytyvät Dr. Dirk Ehntsin kirjasta: "MMT and European Macroeconomics".

Alla fiat-järjestelmän toiminta myös 7 min. englanninkielisenä animaationa:

Luottoraha / tiliraha

Pankkiluotot luovat pankkitalletukset, eli tileillämme olevan tilirahan. Alla Pankkien tilirahanluonti 2:35 min suomenkielisenä videona.

Syvällisemmin pankkien tilirahanluontiin voi perehtyä lukemalla Ville Iivarisen kirjan: "Raha - mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla".

Rahan tasekirjanpito

Pankki

Asiakas

Alla valtion ja yksityisen sektorin taseet keskuspankkirahan liikkellelaskijan, eli valtion, velkaannutua 100€ yksityiselle sektorille, ja vastaavasti yksityisen sektorin verovelkaannuttua valtiolle 100€.

Fiat-järjestelmän koko tasekirjanpito on "Modern money" -täpän alla.

Valtio

Yksityinen sektori